Tuntuuko, että viikon ruokalasku kasvaa kohtuuttoman suureksi ja nipistämisen varaa olisi? Vai uppoaako iso siivu kuukausibudjetista nouto- ja valmisruokiin?
Tilastokeskuksen mukaan ruokamenot ovat monelle suomalaiselle yksi isoimmista kulueristä. Terveellisen syömisen ajatellaan myös olevan hintavampaa, mutta aivan niin yksiselitteinen asia ei välttämättä ole.
Moni kuitenkin kaipaa neuvoja pienemmän budjetin ja ravitsemuksellisesti täysipainoisen syömisen yhdistämiseen.
Tässä muutamia vinkkejä, jotka voivat auttaa ruokamenojen hillitsemisessä.
Suosi edullisia raaka-aineita
Useat perusraaka-aineet ovat melko edullisia, kuten peruna, porkkana, pavut, linssit, hiutaleet, pasta ja riisi.
Lisäksi kaali, juurekset ja sipulit ovat hyvinkin kohtuuhintaisia ja taipuvat monenlaisiin aterioihin. Valmista näistä maistuvia ruokia, pienellä budjetilla!
Kannattaa kurkata myös pakastealtaaseen. Perunatuotteiden lisäksi sieltä löytyy erilaisia kasviksia ja kasviproteiininlähteitä, joskus edullisemmin kuin tuoreina.
Tiesitkö muuten, että pakastaminen ei juurikaan vaikuta kasvisten ravintoarvoihin? Voit siis valita huoletta myös pakasteporkkanaa tuoreen sijaan!
Huomioi sesonki ja satokausi
Sesongissa ollessaan kasviksia, hedelmiä ja juureksia saa edullisempaan hintaan ja lisäksi ne ovat maukkaimmillaan.
Usein satokauden tuotteet sijoitetaan marketeissa näkyville paikoille, mikä houkuttelee tarttumaan niihin.
Satokauden tuotteet voit tarkistaa esimerkiksi Satokausikalenterista, mikä on saatavilla myös mobiiliversiona.
Suunnittele etukäteen
Viikon ruokalistaa on hyvä suunnitella valmiiksi. Suunnittelu säästää hurjasti aikaa ja rahaa, kun lähikaupassa ei tarvitse joka päivä juosta hakemassa jotain pientä. Tällöin mukaan tarttuu usein myös jotain ylimääräistä.
Kerralla kannattaa valmistaa isompia annoksia, joista riittää syötävää usealle päivälle. Esimerkiksi erilaisia laatikkoruokia, kuten makaronilaatikkoa tai kiusauksia, on helppo valmistaa iso määrä kerralla ja edullisesti.
Myös keitoista saa riittoisia ja ruokaisia. Annoksia voi myös pakastaa, jos ruokaa meinaa jäädä yli. Kasviksia voi pilkkoa valmiiksi ja ujuttaa ruokien sekaan, jos niiden käyttäminen meinaa jäädä vähälle.
Jos pitkälle suunnittelu ei ole juttusi, pohdi, pystyisitkö pilkkomaan suunnitteluun pienempiin osiin. Keskity esimerkiksi vain kahteen tai kolmeen päivään. Jos taas kaikkien päivän aterioiden suunnittelu tuntuu raskaalle, keskity pelkkien pääaterioiden suunnitteluun ja hoida välipalojen pohdinta joku muu päivä.
Mieti myös, onko joku tietty ateria, joka on sinulle ehdottoman tärkeä. Jos päivän muut ateriat rullaa, kunhan muistat esimerkiksi syödä aamupalan ja iltapäivän välipalan, keskity huolehtimaan, että näille aterioille on aina syötävää. Ehkä päivän muut ateriat on helpompi koota lennosta siitä, mitä kaapissa on!
Tee itse
Raaka-aineet ovat yleisesti ottaen halvempia kuin valmisruoat. Jos olet ruoanlaitosta ja leivonnasta innostuvaa sorttia, on itse kokkaaminen kätevin tapa säästää.
Valmisruoat ovat toki nopeita ja niille on ehdottomasti paikkansa kiireisessä arjessa. Ne tahtovat olla kuitenkin melko kalliita verrattuna itse tehtyyn. Harmillisesti valmisruokien valikoimassa on vain rajallinen määrä tuotteita, joissa suolan määrä pysyy aisoissa ja rasvan laatu on hyvä. Sen takia niitä niitä kannattaa käyttää satunnaisesti. Hyvän valinnan tunnistat Sydänmerkki-logosta.
Vinkki! Sydänmerkki-sivustolta löydät monipuolisen reseptipankin kokkailuja auttamaan!
Tsekkaa tarjoukset
Ruokakassin hinta saattaa pudota monella eurolla, jos valitset tarjoustuotteita tai punaisella lapulla varustettuja tuotteita. Samalla teet ekoteon ja vähennät ruokahävikkiä! Eri kauppojen tarjouksia kannattaa vertailla keskenään mahdollisuuksien mukaan.
Korotettu ilta-ale alkaa yleensä klo 21 jälkeen ja tarkoittaa tupla-alennusta laputetuista tuotteista. Tällöin esimerkiksi kalaa, leipomotuotteita ja valmisruokia voi saada useita euroja halvemmalla. Myös aamuisin myydään monesti paistopistetuotteita, hedelmiä ja vihanneksia laputetuilla hinnoilla.
Hyödynnä jämät
Onko vihanneslaatikkoon jäänyt nahistumaan muutama porkkana ja punajuuri? Tai jäikö viikonlopun pizzakesteistä juustoraastetta yli?
Käytä mielikuvitusta, ja hyödynnä jääkaapin antimia ruoanvalmistuksessa sen sijaan, että heittäisit ruokaa roskiin. Yllättävistäkin raaka-aineista voi saada loihdittua maukkaan lounaan tai välipalan. Hävikkikokkaus voi nimenomaan olla hauskaa sen yllätyksellisyyden takia.
Jos tökkii syödä viidettä päivää samaa tofuwokkia, voit hyvin pakastaa loput annokset. Siten sinulla on valmis annos kiirepäivän varalle.
Vaihtoehtoisesti voit jatkojalostaa ruoasta jotain muuta. Yli jääneet kastikkeet sopivat lämpimien voileipien täytteeksi ja perunamuusista voi leipoa perunarieskaa.
Hyödynnä ateriaedut!
Opiskelija saa täysipainoisen aterian oppilaitoksesta alle kolmella eurolla. Tätä etua kannattaa hyödyntää, sillä säästät rahaa ja aikaa ruoanlaitolta. Opiskelijaruokaloissa on yleensä tarjolla pari-kolme lounasvaihtoehtoa, joista voi löytää sopivaa syötävää myös erityisruokavalioiden puitteissa.
Työpaikan ateriaetu kannattaa myös hyödyntää.
Lue lisää:
Satokausikalenteri. https://satokausi.fi
Martat: Ruokamenojen säästövinkit. https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/kestava-ruoka/edullinen-kotiruoka/ruokamenojen-saastovinkit/
Tekstin on laatinut ravitsemustieteen opiskelija (TtK) Elina Olkkonen. Elinan tavoitat Twitteristä, LinkedInistä ja Instagramista.